Kartanon alue

Urajärven kartanon koko aluetta nimitetään Urajärven kulttuuripuistoksi. Tämä alue käsittää itse kartanon ja sen sivurakennusten lisäksi koko sitä ympäröivän maa-alueen. Kartanolla on suuri puistoalue, jonne viimeiset omistajat rakensivat mm. maisemapolun erilaisine levähdys- ja taideteosalueineen. Varsinkin kesäisessä loistossaan kartano ympäröivine alueineen on loistava kesäretkikohde. Kartano on rakennettu niemenkärjelle Urajärven eteläiseen päätyyn. Tällä niemellä on varmasti kaikki aiemmat asukkaat ihailleet kauas järvelle siintäviä maisemia ja siellä voikin tuntea menneet sukupolvet omalla vierailullaan.

Jo vuosien ajan museotoimintaa alueella on tukenut kahvila. Uusimpana yritystoimintaa harjoittaa Marko Latvanen, joka on myös vahvasti lähtenyt Kartanon Ystävien toimintaan. Kahvila on historiansa aikana tarjonnut museossa kävijöille virvokkeita ja vatsantäytettä sekä mukavia juttutuokioita. Lisäksi kahvilaa voi vuokrata yksityistilaisuuksiin. Myös alueella sijaitsevien matkailumajan ja rantasaunan vuokraaminen kuuluu nykyisin kahvilan toimintaan.

Viimeisimpänä lisäyksenä tiluksille kotiutui Urajärven Kartanoteatteri. Kesällä 2015 ensimmäinen esityskausi oli suuri menestys ja kaikki Valkea kuin uni -näytökset olivatkin loppuunmyyty ennen ensi-iltaa. Esityskappaleena oli siis kartanon omasta historiasta Elisabet Ahon kirjoittamaan samannimiseen romaaniin perustuva kantaesitys.

Teatteri sijoittui rantakatsomoon kartanon sivustalle ensimmäisenä vuonnaan, mutta kesällä 2016 teatteri laajentaa aluettaan. Uusi esitys sijoittuu sekä kartanon pääpihalle että tuttuun rantakatsomoon. Kesän 2016 esityksenä on varta vasten teatterille oman ryhmän kesken käsikirjoitettu Kartanonherra ja kilpityttö, joka myöskin kertoo kartanon aidoista henkilöistä, Hugo ja Lilly von Heidemaneista. Tänäkin kesänä on siis edessä kantaesitys, aidoissa maastoissa.